keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Paluu Meikkuun

En ole nyt pitkään aikaan kirjoitellut ihan siksi ettei minulla ole oikeastaan mitään kirjoiteltavaa ollut tämän sairauden suhteen. Päivä kerrallaan on menty ja suurilta sudenkuopilta on nyt vältytty toistaiseksi. Olo on parempi ja ihan tasainen sekä Tecfideran että LDN:n ja monen muun lisäravinteen ohella. Liikunta sujuu normaalisti ja töissä käydään. Uuden työpaikankin onnistuin saamaan itselleni oltuani tässä nykyisessä melkein viisi vuotta. Vaihdan yksityiseltä julkiselle.

Minulla oli eilen kontrollikäynti magneettikuvauksen muodossa HYKS:n puolella Tecfideran käytön suhteen. Minun täytyi psyykata itseäni aikalailla, sillä viimeksi lähdin Meikusta MS-diagnoosi kourassa ja voin sanoa että kyseinen päivä oli elämäni pahin jokaisessa merkityksessä. Kummasti kuitenkin siitäkin selvittiin ja elämä jatkuu.

Meilahden sairaalassa siellä perällä tuo magneettikuvauksen yksikkö sijaitsee ilmeisesti aika pohjalla T-kerroksessa. Muistin hyvin että miten sinne mentiin, vaikka viimeksi olin ollut siellä alkukeväästä optikusneuriitin kourissa harhailemassa keskellä yötä silmäklinikalta lähetettynä päivystyspotilaana. Sekin oli tosi painajaismainen reissu, mutta sitähän sanotaan että se mikä ei tapa niin vahvistaa kenties tässäkin tapauksessa.

Itse kuvaus oli rutiinijuttu ja tapahtui samoin kun aiemminkin. Minä jopa melkein torkahdin siellä putkessa, sillä olin taas niin väsynyt pitkän työpäivän jälkeen seitsemältä illalla, että eivätpä masiinan tuottamat äänet korvatulppien ja kuulokkeiden läpi enää ylivoimaisilta tuntuneetkaan. Kuuntelin tapani mukaan klassista musiikkia, jota pyysin hoitajia laittamaan kuulokkeisiin. Tuollaisissa tilanteissa se vaan kummasti rauhoittaa ja saa omassa rauhassaan maata pohtien mitä ikinä sitten hyvänsäkään.

Ensi viikolla minulla on sitten aika varattuna lääkärille eli tässä tapauksessa neurologilleni. Toivon mukaan minut ottaa vastaan sama henkilö joka minut siellä neurolla diagnosoikin, sillä hänen kanssaan syntyi hyvä yhteisymmärrys hoidon suhteen ja muutenkin hän oli mukava minua kohtaan toisin kuin ne tusina muuta lekuria ennen häntä. Haluaisin säilyttää tämän hoitosuhteen, mutta se ei kai ole päätettävissäni.

Kieltämättä jännittää se että minkälaisia tulokset ovat. En pidä kovin todennäköisenä että Tecfideraa vaihdettaisiin pois, mutta jos leesioita on tullut lisää siitä huolimatta että oireet ovat vähentyneet ja helpottuneet, niin kai on todettava että lääkitys ei välttämättä toimi niin hyvin kuin pitäisi.

Toisaalta minulla on tusina muutakin teesiä esitettäväksi lääkärille ensi viikolle:

 - Minosykliini - olisiko hyvä idea kokeilla sitä jonkinlaisena hoitokokeiluna?

 - Pirasetaami eli Nootropil, jota voidaan käyttää MS:n kognitiivisten ongelmien hoidossa?

- Tablettimuotoiset kortisonipulssit pahenemisvaiheiden varalta reseptille valmiiksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti