sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Paluu töihin

Parisen viikkoa olen nyt taas ollut kesäloman jäljiltä töissä.

Suurin osa muista talon ihmisistä on nyt kesälomalla ja minä pyörin hiljaisten toimistojen varjoissa tehden milloin mitäkin pikkuhommaa. Luojan kiitos nyt on taas sitten todella hiljainen ja pehmeä lasku töihin verrattuna moniin muihin vuosiin kun olen tullut myöhään kesälomilta ja hommat ovat alkaneet välittömästi sitten rullaamaan sellaisella vauhdilla että on hirvittänyt.

Joka tapauksessa kesälomalla tuli harrastettua ulkoliikuntaa ja paljon! Melomassa käytiin, päivittäin juoksulenkeillä ja vähän pyöräilemässäkin lähinnä siksi kun pyörän kumien kanssa oli hiukan ongelmia. Onneksi kuitenkin kunto nousi paljonkin kesäloman aikana ja olisihan se pidettävä nyt sitten kunnossa vastaisuudessakin.

Muutama viikko sitten tuli sairastuttua pieneen flunssaan. Taisin saada sen avovaimoltani, sillä hänellä se oli ensiksi kurkkukipuna ja lievänä flunssana ensiksi. Tuntuu kuitenkin että omalla kohdallani tästä flunssasta paraneminen on kestänyt pitempään kuin silloin joskus ennen, sillä tuon Tecfideran erääksi sivuvaikutukseksi on listattu juuri infektioita laannuttavien valkosolujen määrän väheneminen, joka ei ole oikeasti mikään kovinkaan hyvä juttu noin kokonaisuudessaan.

Alussa Mäsä tykkäsi  flunssastani todella pahaa ja iski helvetillisiä päänsärkyjä, mutta aloitin sen tiimoin sitten tykittämään isoja määriä C-vitamiinia (1500-2000mg päivässä L-askorbiinihappoa) sekä sinkkiä 3x15mg muiden lisäravinteiden ohella olon parantamiseksi. Mäsän lähettämät

Oikeastihan nämä lisäravinteet ja niiden määrät ovat jo harrastuksen tasolla. Rahaahan niihin uppoaa, mutta väittäisin niiden auttavan kuitenkin monella tapaa kunhan muistaa myös liikkua aktiivisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti