maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kesäiset tilanteet

Vanhat hyvin palvelleet juoksutossut lensivät kaaressa roskikseen ja otin tilalle pari vuotta käyttämättömänä lojuneet juoksutossut välittömästi.

Tuo "penikkatauti" tuntuu nyt parantuneen ihan vain muutaman päivän levolla. Onneksi se ei kestänyt tuon kauempaa, mutta jostain syystä selkä on nyt kipeä puolestaan tuntemattomista syistä. Juoksin kuitenkin eilen pitkän lenkin kivuista huolimatta eivätkä nuo penikkataudin "alueet" ainakaan valittaneet, joten sentään jonkun osion minussa on täytynyt parantua itsestään.

Muutama päivä sitten sain myös taas niitettyä takapakkia tähän asumistilanteeseeni. Sosiaalivirastosta nainen soitti minulle takaisin ja totesi että asumisongelmani kuulemma kuuluvat vammaishuollolle eikä suinkaan heille. Saatuani sieltä vammaishuollosta henkilön kiinni tuomitsi hän hyvin äkisti etten ollut tarpeeksi vammainen heidän palvelujensa piiriin. Olen nyt sitten taas takaisin lähtöruudussa eli ryhdyn ottamaan yhteyttä sosiaalivirastoon lähinnä kai vain siksi että saisin jonkunlaisen lausunnon siitä etteivät he voi auttaa minua missään tilanteessa asumisen suhteen. Haluan kirjallisena jonkun virkailijan allekirjoituksella tositteen siitä että heidän mielestään eteeni on nyt sitten kaikki tehty ja loppu on omista varoistani tai viitseliäisyydestäni kiinni asuntomarkkinoilla.

Tuntuu turhauttavalta joutua jälleen näiden viranomaiskoneistojen hampaisiin ikävällä tavalla. Tuskin kukaan oikeasti ymmärtää minkälaista se voi olla ellei itse näihin tilanteisiin joudu. Täytyy myös todeta että varsin vähän olen päässyt lepäilemään viime aikoina kesäloman turvin kun kumminkin jatkuvasti saisi olla jotain asioita hoitamassa ennakkoon.

Huomenna lähtee muuten viimeiset 2kpl 120mg Tecfideraa suusta alas. Tämän jälkeen siirrytään sitten siihen 2kpl 240mg vahvuisena otettavaan kuuriin. Toistaiseksihan Tecfidera on ollut oikein hiljainen sivuvaikutuksiltaan ja väittäisin että olen 100% pystynyt lääkettä käyttämään, mutta toki aivan eri asia on että toimiiko se sitten pitemmällä aikavälillä. Toivon kuitenkin myös niin.

Hieman masentaa se tapa miten tosiaan mikään yhteiskunnallinen taho ei ole ollut minuun yhteydessä sairastumiseni jäljiltä. Yksikään MS-järjestö, sosiaalihuolto, kirkko tai muukaan porukka ei ole automaattisesti soittanut ja kysellyt että mitenhän jakselen arjessa nyt sitten tällaisen kivan sairauden kanssa ja miten sen saaminen korreloi yleisen elämäntilanteeni jaksamisen kanssa. Ei yksikään ulkopuolinen ihminen ole pahemmin tullut tarjoamaan apuaan minulle, vaan pikemminkin kaikki on jäänyt minun selvitettäväkseni sekä hoidettavakseni sairastumiseni jäljiltä.

Jos tappaisin jonkun ja se johtaisi tuomioon, niin veikkaan että kriminaalihuolto järjestäisi kaiken apunsa minulle aina psykologista sosiaalityöntekijään. Rikokseni on kuitenkin vain vähäpätöisesti sairastuminen neurologiseen sairauteen, joten en ole varsinaisesti mikään sellainen taho jonka tilannetta ilmeisesti tarvitsisi ymmärtää tai tukea sen kummemmin. On kuitenkin uskomatonta miten tässä maassa kaikki heikommassa tilanteessa olevat jätetään todella taka-alalle kokonaisvaltaisesti selviämään ilman mitään tietoa tai apua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti