En ole vähään aikaan kirjoittanutkaan sillä tekemistä ensimmäiselle lomaviikolle on ollut aivan tarpeeksi.
Soitin nyt sosiaalivirastoon ja kerroin tilanteestani asumiseni suhteen. Siellä oli toisessa päässä aivan ymmärtäväinen virkailija, joka lupasi ottaa selvää vaihtoehdoistani tällä hetkellä. Hän soitti minulle uudelleen perjantaina aamulla ja totesi sitten varsin odotetusti ettei sosiaalivirasto kuulemma haluaisi ottaa tähän kantaa, vaan asia kuuluu nyt sitten vammaishuollolle täällä Helsingissä. Siitäpä toteamuksesta nyt sitten päädytään aivan uudenlaisen viraston asiakkaiksi.
Yritin sitten soittaa annettuun numeroon vain päätyäkseni kuuntelemaan nauhoitteita ja jotain epämääräisiä puhelin uudelleenyhdistämisen yrityksiä kerta toisensa jälkeen. Lopulta ilmeisesti osuin oikeaan paikkaan kun puhelinääni ilmoitti että saisin jättää viestin äänimerkin jälkeen jollekulle, joka palaisi asiaan jossain vaiheessa pian.
Tilanteeni on ehkä itselleni kaikkein sekavin tällä hetkellä. Näyttää että joudun nyt vammaisviraston pyöritettäväksi ja pelkään pahoin että tällä hetkellä olen liian hyvässä kunnossa ettäkö saisin mitään automaattista asuntoa itselleni jostain helposta paikasta. Veikkaan että jos päädyn jonkun vammaisasioista päättävän virkailijan puheille, niin minulle varmasti osoitetaan ovea sillä perusteella että en käytä pyörätuolia ja kävelen omin jaloin paikasta toiseen. Taidan olla liian hyväkuntoinen monen mittarin mukaan ja kun alla on vieläpä vakituinen työpaikkakin jossa tällä hetkellä pystyn käymään, niin pelkään pahoin että kylmää kyytiä on tälle allekirjoittaneelle "vammaiselle" luvassa tulevaisuuden asumisen suhteen vieläpä kun jossain lääkärien papereissa lukee että harrastan tästä sairaudesta huolimatta aktiivista liikuntaa.
Olen kyllä kieltämättä henkisesti melko uupunut soutamaan jatkuvalla syötöllä kriisistä toiseen. Edelleen yksikään lääkäri, virkailija tai mikään muukaan ei ole minulta pahemmin henkistä vointiani kysellyt, sillä tähän itsestäni täysin riippumattomaan elämäntilanteeseen sopeutuminen on kieltämättä todella vaikeaa kun apua ei saa mistään ilman että tutkii itse kaikki mahdolliset lähteet ja paikat josta sitä voisi saada. Tuohon Neuroliittoon alkaisi myös pikkuhiljaa olemaan aika tärkeää päästä jäseneksi, sillä senkin kautta asunnon saaminen tai ainakin jonkunlaisen lausunnon saaminen sieltä tilanteestani voisi olla tärkeää.
Ryhdyin jo nyt valmistautumaan tähän pihalle lemppaamiseen sillä että ryhdyin myymään kaikenlaista ylimääräistä omaisuutta pois Huuto.netissä ja loput sitten lahjoitan varmaan keräyksiin. Tilanne on kieltämättä niin epätoivoinen minulle etten halua päätyä tavaroineni jonnekin sadesuojan alle kevättalven pakkasiin ilman edes jonkinlaista eloonjäämistaistelua. Mikäli tässä taistelussa tulee sitten häviö kiikariin, niin lupaan asettua johonkin kadulle sellainen pitkävartinen kyltti ojossa, jossa lukee että "VOITTE VIEDÄ SUORAAN HAUTUUMAALLE, KIITOS".
Ihan periaatteesta en aio taas velkaantua hakemalla pankista jotain lainoja uuden vuokra-asunnon takuuvuokriin, sillä olen aiemmissa terveen elämäni vaiheissa joutunut aina niin tekemään muutenkin. Kai minullakin jotain oikeuksia on jäljellä sairaana kansalaisena, vaikka tuntuukin nykyään että ihan yhtä vähän minulla mitään oikeuksia on apuun huolimatta aktiivisena veronmaksajana toimimisesta huolimatta.
"Ei saisi kyynistyä" sitä sanotaan, mutta aika vaikea on päätyä muunlaiseenkaan ajatuksenkulkuun kun mikään ei oikeasti millään tapaa toimi ja seinä nousee vastaan jatkuvalla syötöllä muutenkin parhaista yrityksistä huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti