perjantai 8. toukokuuta 2015

8.5.2015

Kela on tehnyt nopeaa käsittelytyötä B-lausuntoni kanssa ja olin saanut lääkekorvattavuuden näille tuleville MS-taudin lääkkeilleni. Toistaiseksi on siis kaikki edennyt ihan suunnitelman mukaan kunhan ensin polilta saatiin lähtemään edes koko B-paperi eteenpäin.

Sillä aikaa paperisota jatkuu entisellään; eilen kirjoittelin anomuskirjeen puolustusvoimiin kertausharjoituksesta vapauttamiseksi ja mukaan liitin työterveyslääkärin lausunnon. Tämän jälkeen sitten tulostelin kaikenlaisia todistuksia sun muita mm. verkkopankistani sitä varten että niitä saatettaisiin ruveta kyselemään tai tarvitsemaan tulevaisuudessa.  Omakannasta tulostin myös diagnoosin

Soitin myös neuron polille ja kerroin että sain sen korvattavuusoikeuden. He määräsivät että minun pitäisi mennä heti verikokeisiin ja päätinkin että hoidan asian Herttoniemen terveyskeskuksessa kun se kumminkin on se lähin eikä aina Meilahteen juokseminen oikein hehkuta. Verikokeen jälkeen lähdin sitten takaisin kotiin ja tässä nyt istuskelen kertomassa mietteitäni tämän kaaoksen keskellä.

Mitkä ovat fiilikset? Fiilikset ovat tänään hiukan väsyneet ja odottavat. Luin taas myöhään eilen eräältä ulkomaalaiselta MS-foorumilta todella hyviä keskusteluja sekä esitettyjä teorioita juuri tämän taudin alkuperään liittyen ja siitä miten Epstein-Barr on selkeästi eräs taudin aiheuttajista noin niin kuin jälkitautina ihmisillä joilla on ne kuuluisat väärät geenit näin yksinkertaistettuna.

Jos englannin kieli on hallussa, niin kannattaa tutustua seuraavaan keskusteluketjuun ja juuri sen sivuun 46, jossa  pohditaan ja esitetään teoriaa taudin syttymissyistä, uusista hoidoista ja kaikenlaisesta siihen liittyvästä:

http://www.thisisms.com/forum/general-discussion-f1/topic15188-675.html

Itse näen edelleen että tässä taudissani ja oireiluissani on "mustia aukkoja" tiettyjen juttujen suhteen jotka eivät ole vieläkään valjenneet siksi ettei niitä ole tutkittu tai haluttu yhdistää MS-tautiin. Olen kuitenkin aika varma että mm. vasempi suurentunut nielurisani, selkä- ja niskasäryt ja ennen kaikkea ne kuuluisat kaulan imusolmukkeet edelleen suurentuneina liittyvät tähän kaikkeen hyvin vahvasti ja voivat tarjota jonkinlaista vinkkiä tautini alkuperästä.

Kaikki nämä esittämäni oireet ja löydökset viittaavat jonkinlaiseen tulehdukseen ja kieltämättä EBV kävisi laatuun sen suhteen erittäin hyvin. Toisaalta omituisinta on se että jos minulla olisi ollut EBV päällä koko tämän ajan, niin miksi kaulan imusolmukkeet aktivoituivat tulehduksenomaisesti sen kohtalokkaan hammaskiven poistamisen jäljiltä silloin tammikuun alussa? Väitän vakaasti etteivät ne imusolmukkeet olleet tuossa kunnossa silloin ja toistaiseksi näyttää vahvasti siltä että sellaiseksi ne myös nyt jäävät. En ole myöskään ymmärtänyt että MS-tautiin liittyisi imusolmukkeiden turvotusta aivan tähän tapaan, sillä periaatteessa ensiksi oli imusolmukkeiden turvotukset tai siis "normaalin rajoilla" olemiset ja vasta kuukausia myöhemmin alkoivat MS:n oireet oikein kunnolla puskea päälle.

Rohkaistuin eilen illalla tilannettani pohdiskeltuani hyväksymään sen että lähtisin luultavimmin sitten vaikka yksityisen kautta selvittämään lisää tilannettani. Paljon olisi vielä tehtävää tässä ja voisi aloittaa tuon kaularangan kuvaamisesta jollain menetelmällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti