lauantai 11. huhtikuuta 2015

11.4.2015

Ulkona on mukavasti alkanut kevät lämpöisillä lukemilla varustettuna.

Ihan hyvä olo on jatkunut tässä jo muutamia päiviä, mutta huomioitavaa on se että etenkin jalkojen lihakset ja jalat ylipäätään tuntuvat "nykivän" vähän väliä ilman mitään selkeää syytä. Tuota nykimistä voisi kutsua myös pulputtamiseksi ja kyllähän sellaisia pieniä kipupistoksia raajoissa edelleen on. Sellaiset selkeät levottomien jalkojen oireet joita oli parisen päivää yöllä tuon Meilahden reissun jälkeen ei ole ollut, vaan ihan levollisesti olen nukkunut yöni.. kiitos vaan!

Sitten on tämä että silmät jotenkin rupeavat sekoilemaan ja väsymään äkkiä jos katselen liian pitkään jotain vaikkapa älypuhelimesta, televisiosta tai näyttöpäätteeltä. Ostin tähän vaivaan mm. töihin silmätippoja ja olen niitä käyttänytkin, mutten osaa sanoa että liittyykö tällainen erinäisistä näytöistä sun muista alkava pää- ja silmäkipu yhtikäs mihinkään vai ei.

Energiataso on ollut ihan kohdillaan myös. Jaksan tehdä kotiaskareet ja tänäänkin vapaapäivänä heräilin jo melko aikaisin myöhäisestä nukkumaanmenon aloittamisesta huolimatta.

Ainoa sellainen "outo" vaiva mikä kai tavallaan on enimmäkseen harmiton viime päivinä on ollut tuo ruokahalun kasvu. Eli minulla on koko ajan ihan valtava nälkä ja siksipä tulee syötyä koko ajan pieniä aterioita. Mietin tässä juuri että minkälainen sairaus tai puutos elimistössä voisi tällaista ruokahalun lisääntymistä aiheuttaa, vai onko tämä joku vaaraton kevään oire.

Nyt kun todennäköisimmin tuota neuropolin aikaa saa vielä odottaa, niin olen aika vahvasti kääntynyt itsehoidollisiin toimenpiteisiin. Olen lukenut jonkin verran tuosta väsymysoireyhtymästä ja myös homeeseen liittyvistä sairauksista, jonka tiimoilta keräämäni informaatio on pistänyt mielen mietteliääksi.

Asun nimittäin vanhassa kerrostalossa Helsingin lähiöissä, jossa kylpyhuoneen kunto voisi olla parempikin. Olen asunut tässä vasta noin kaksi vuotta eikä ennen ole mitään oireita ollut, mutta mustat pisteet kylpyhuoneen eri pinnoissa kuten mm. katossa, lattiassa, lattialistoissa ja suihkukaapissakin saavat kyllä miettimään näitä asioita.

En tiedä oikein miten vuokralaisena tuollaisen homemittauksen saisi tehtyä ja karttuuko siitä jotain kuluja minulle. Valitettavasti rahaa ei oikein nyt sellaiseen olisi, mutta jo oireiluni alkuvaiheissa monet anonyymit kommentaattorit ehdottivat hometta vaihtoehdoksi oireilleni.

Nähdäkseni kaikki vaihtoehdot oireiluni syiksi ovat edelleen pöydällä huolimatta magneettikuvan todella kiistellystä(?) löydöksestä ja silmälääkärien fokaali-jutustelusta.

Mitä tulee tähän ravinnolliseen puoleeni, niin olen käytännössä katsoen lopettanut punaisen lihan syönnin viime vuoden kesällä ja sitäkin ennen söin sitä vähenemässä määrin. Syön siis vain kalaa, kanaa, vihanneksia ja joskus kieltämättä sorrun juustopitsaan sekä makeisiin.

Liikuntaa voisin nykyäänkin harrastaa paljon enemmän kuin joskus lukioaikoina tai sen jälkeenkin, mutta alkoholia en ole enää pariin vuoteen kuluttanut juurikaan ollenkaan ja nytkin on tänä vuonna menossa oma henkilökohtainen kampanja, jossa ei juoda vuoden aikana yhtikäs mitään. Tupakoinut en ole myöskään koskaan.

Jo ennen näitä oireita olin aloittanut aikamoisen ravintolisien ja muiden luontaistuotteiden nauttimisen. D-vitamiiniakin on tullut vedettyä runsaita kuureja viimeksi tänä talvena, mutta sitten kun tabletit loppuivat en raaskinut ostaa enää lisää. Nyt taas näihin oireiluihin vetelen niin D-vitamiinia, viherjauhetta sisältäen mm erinäisiä leviä, Gingko Bilobaa ja suunnitelmissa olisi vielä kokeilla sataa muutakin valmistetta.

Eilen töissä pienen fyysisen ponnistelun jälkeen minulle palasi pitkästä aikaa sellainen outo "rintakipu" joka tuntui säteilevän jostain keuhkoista ja etenkin keskittyi rintakehän vasemmalle puolelle. Tuollainen oire minulla oli kuukausia sitten, mutta se häipyi sen koomin. Nyt taas tuollainen tunne ilmaantui, mutta ei ole kyllä taas palaillut.

Edelleen minua kiinnostaa se eniten että minkälaista "vaivaa" indikoi mahdollinen liikunnan tai fyysisen ponnistelun jälkeinen taikka aikainenkin uupumus? Tuota minulle tulee aina välillä nykyään näiden "uusien oireiden" myötä, joka ei ollut silloin vanhojen oireiden aikana ollenkaan kuvioissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti