Vihdoinkin viikonloppu.
Sain tiistain vapaaksi töistä, joten pääsen vaivatta ainakin sinne lannepistoon Meilahteen sitten oikeaan aikaan. Toinen asia onkin että miten olo sujuu seuraavina päivinä. Täytyy kai varautua saikkuun jos ei muuta.
Onnistuin saamaan eilen kurkkuni vähän kipeäksi ilmeisesti liian vähäisestä pukeutumisesta keväällä ja yskin ihan täysimittaisesti vihreää limaa tasaisin väliajoin. Onneksi kuitenkaan kuume ei ole noussut, mitä nyt vaan vähän nenä yrittää aina välillä tukkeutua.
Rakko-ongelmat ovat kai jatkuneet vähän pienemmällä volyymillä. Tuntuisi että pahimmat ahdistukset helpottaisivat, mutta vielä ei voi olla varma sen puoleen että mikä tämän nyt aiheuttaa ja mikä ei. Tämä kieltämättä voisi aivan hyvin olla eturauhasperäistä, sillä olen luopunut pitkistä kalsareista aivan liian aikaisin keväällä vähänkään kylmän ilman vaihtuessa lämpimämpään muutamaksi päiväksi enkä yhtään ihmettelisi jos kaikki paikat olisivat saaneet kylmää muuten niin hyvin hoidetun talven jäljiltä.
Lisäksi mietin näitä oireitani sen kautta että olen viime aikoina vetänyt huomattavia määriä erinäisiä vitamiinivalmisteita periaatteessa onnistuen nostamaan fyysistä olotilaa paremmaksi. D-vitamiinia kuluu päivittäin isoja annoksia (joista lompakko ei kiitä) monen muun monivitamiinin ja valmisteen ohella. Tästäpä rupesinkin miettimään että voisivatko nämä rakkovaivat johtua jonkun vitamiinin tai vastaavan liikasaannista, sillä sehän voi myös aiheuttaa ikäviä oireita.
Sain kotiini jälleen yhden epikriisin. Tämä tuli sieltä silmäpolin päivystyksestä, jossa tosiaan ei kyetty tarkalleen määrittämään sitä että minulla olisi ollut se näköhermon tulehdus, mutta sitten alettiin puhumaan näistä mahdollisista "plakkiepäilyistä" mm. temporaalilohkoissa jotka voisivat sopia demyelinaatioon. Tuossa todettiin vielä että "koronaari-sarjassa nähdä vasemmalla yksi tehostuva plakki", joka kyllä kieltämättä on aika hälyyttävää.
Tutkin tuota paperia aika nieleskellen välillä, vaikka olin kuullut samat asiat suurinpiirtein ilmaistuna aiemmin puhelimitse. En vaan oikein tiedä että mitä ajatella, mutta tuntuu että jotain erittäin vakavalla tavalla mullistavaa tässä kai nyt käydään lävitse elämässä tällä hetkellä. Oikeastaan viime kuukausien tapahtumat ovat kyllä määritelleet aivan uusiksi sen minkälainen se kuuluisa "kolmenkympin kriisi" voikaan pahimmillaan olla yksilölle. Harvalla se vaan manifestoituu vakavaan sairauteen vajoamisena juuri kolmannen vuosikymmenyksen korvilla, vaan tuntuu että aika moni ihminen näihin aikoihin murehtii jotain tekemättömiä asioita elämässään ja tuntee itsensä mukamas "vanhaksi" vaikkei sitä todellakaan ole. Kuvittelin itsekin että kävisin lävitse viimeistään ennen tämän vuoden loppua jonkinlaisen pinnallisen kriisin siitä etten koskaan ole kouluttautunut kunnolla loppuun eli käynyt yliopistoa loppuun, vaan valinnut pienipalkkaisen toimistoduunin valkolakki päässä yhdellä ammattitutkinnolla varustettuna.
Olisin kyllä ihan helpottunut jos saisin kunnollisen diagnoosin piakkoin. Toki se onkin sitten toinen kysymys että kuinka rajusti juuri tuo diagnoosi ja sen seuraukset tulevat muuttamaan elämääni. Luonnollisesti oireeni viittaavat nyt MS-tautiin tai muuhun neurologiseen sairauteen enkä voi oikein enää hyvälläkään uskolla vakuuttaa itseäni toisin ennen kuin saadaan faktoja pöytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti