Seuraavalla kerralla minut otti vastaan mukava ja empaattinen vanhempi naislääkäri.
Hän kuunteli kertomukseni ja sen jälkeen tunnusteli kaulan imusolmukkeet. Tämän jälkeen hän tunnusteli kaikki muutkin mahdolliset paikat joissa noita palleroita OLISI VOINUT OLLA koholla, mutta onnekseni hän totesi ettei löytynyt muista yleisimmistä paikoista niitä.
Hän piti aivan mahdollisena että reaktio olisi tullut hammaskiven poistosta, mutta pääasiassa kuitenkin alkoi tuskaisen kertomukseni perusteella ehdottelemaan että olen masentunut ja ahdistunut ja että nämä oireet voisivat olla siihen liittyviä.
Kieltämättä tuolloin sitä juuri olinkin. Minut oli jätetty aikalailla yksin selviämään oireineni ja pelkäsin kovasti tätä tuntematonta oireyhtymää, sillä eihän kukaan ollut edes tehnyt minulle verikokeitakaan tämän koko rumban alussa.
Imusolmukkeeni olivat kuulemma lääkärin mukaan "pieniä herneitä" ja että lymfoomaa minulla ei ainakaan ollut. Hän kuitenkin sanoi ettei niitä kannattaisi ultratakaan, sillä ne vaikuttivat niin kimmoisilta ettei syytä ollut pelätä mitään ihmeellistä.
Hetkellisesti sain rauhan, mutta oireet siltikin jatkuivat.
Tämä lääkäri puhui enemmän pitkittyneistä viruksista ja mentaalipuolen ongelmista. Sain kuitenkin varsin tylysti sieltä diagnoosin "Z71.1 Sairautta pelkäävä henkilö, jolle ei voida tehdä sairausdiagnoosia"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti