perjantai 13. maaliskuuta 2015

9.3.2015

Oli aika tavata "vihdoinkin" kurkku- ja korvatautien erikoislääkäri.

Menin vähän eri paikkaan kuin yleensä istuskelemaan vastaanotolle.

Lääkäri otti minut lopulta vastaan ja oli onneksi vähän tutustunut taustaani. Hän ei uskonut että hammaskiven poistaminen alahampaista olisi voinut johtaa tällaisiin oireisiin, sillä infektiot näkyisivät kyllä verenkuvassa kuulemma.

Hän tutki suutani ja sitten peilin avulla katseli kurkkuun sen minkä pystyi. Lopuksi tehtiin ääntämisharjoituksia jossa piti kimeästi päästellä "aaaa" ja "iiiii" ääniä.

Hänen diagnoosinsa oli selvä: kyseessä oli ihan virallisena oikeana diagnoosina "M53.0 niska-pääoireyhtymä, Kaula-pääoireyhtymä" joka kieltämättä kuulosti taas aika epämääräiseltä, mutta minkäs teet.

Hän ei uskonut siihen että kurkussa voisi olla esimerkiksi kasvain aiheuttamassa näitä oireita eikä halunnut edes keskustella mahdollisuudesta. Hän vain lähinnä hartioitani tunnustellessa totesi että olen kuulemma niin jumissa että kaikki oireet täsmäävät siihen.

En saanut mitään jatkolähetettä, vaan minun käskettiin ryhtyä etsimään apua fysioterapiasta ynnä muusta sellaisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti