keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

9.1. 2015 eteenpäin --->

Ensimmäisen lääkärissäkäynnin jälkeen olen suoraan sanoen täydessä paniikissa niiden imusolmukkeiden löytymisen johdosta. Kykenin tuntemaan useampia imusolmukkeita kohonneina kaulallani, enkä tiennyt yhtään että olivatko ne aina olleet tuollaisia vai eivät; kukapa terveenä kaulaansa niin tehokkaasti näprää muutenkaan?

Vietin tuntikausia päivästä sekä vapaa-ajalla että töissä googlea käyttäen. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä nousseet imusolmukkeet kaulalla eivät viitanneet useinkaan mihinkään muuhun kuin lymfoomaan ynnä muuhun vakavaan.

Olen viettänyt tähän pisteeseen mennessä useita kymmeniä tunteja googlea lukien eli erinäisiä samankaltaisten oireiden vaivaavien ihmisten tarinoita lukien. Joistakin niistä on ollut apua ja joistain ei. Lääkäri jos toinen ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa minua näiden tietojen keräämisessä auttanut, vaan itse olen niitä hiljalleen keräillyt ja aika useasti panikoinut.

Edelleen pääasiallisina oireina olivat epämääräiset kaulan kivut sekä puolelta toiselle vaihteleva kurkkukipu. Myös omituisia lihaskipuja oli mm. kainaloiden seutuvilla ja mukaan tuli lieviä rintakipuja sekä leauan kipuja.

Tässä vaiheessa minulle ei oltu tehty mitään verikokeita, vaan oli tosiaan käsketty mennä kotiin koska kyseessä oli todennäköisimmin flunssa. Kipulääkkeiden syönnin jälkeen uskoin kyllä edelleen tuohon, mutta oireet eivät vain helpottaneet.

Soitin jopa tuonne minua hoitaneelle hammaslääkärille ja sain vihaisen ryöpytyksen kun kehtasinkin väittää että sain tällaisia komplikaatioita siitä hammaskiven poistosta.  Hammaslääkäri ei meinannut uskoa että tuollaisen operaation takia tällaisista kivuista kärsisin oireiden ohella, vaikka ihan googlettamalla englanniksi löytyy stooria kyllä kaikenlaisista infektioista joita ihmisille on tullut hammaskiven poistojen jälkitauteina.

Kymmenen päivää meni ennen kuin tuskaisena varasin seuraavan työterveyslääkärin joka oli onneksi siinä sivussa syöpätautien erikoislääkäri, sillä oireeni olivat jo sen verran minua ahdistaneet että kaikki mahdolliset skenaariot oli käyty läpi eikä minusta voitu enää puhua mistään tavallisesta flunssasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti