keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

25.3.

Niinhän siinä sitten käy että ennen pitkää on pakko toimia puoleen taikka toiseen.

Otin selvää mahdollisuudesta päästä magneettikuvaukseen tuonne halvempaan paikkaan täällä Helsingissä, mutta siellä sitten todettiin että tämä uudempi lähete sisälsi sen kokoluokan tutkimuksen ettei heidän laitteillaan voinut sitä kuulemma tehdä.

Vaihtoehdot olivat vähissä ja niin oli minun jaksamisenikin. Lopputuloksena varasin sitten Terveystalolta tuon kuvantamisen ja marssin sinne työpäivän päätteeksi tietäen että Visa rutisisi kivusta tämän tutkimuksen jälkeen ja ehkä myös sen jälkeen tämän kaiken epäilyn ja pelon voisi jättää taakseen.

Tieto lisää tuskaa taikka sitten se vapauttaa siitä.

Pääsin sisään huoneeseen melkein viime tipassa ennen tutkimusta. Täyttelin huolimattomasta informaatiolomakkeen ennen kuvantamista ja sitten minut ohjattiin riisuumaan vaatteeni lähimpään pieneen pukukoppiin.

Siellä sitten riisuin kaikki päällysvaatteet lukuunottamatta sukkia ja kalsareita. Tämän jälkeen minun oli käsketty pukea päälleni ruskea "pappojen aamutakki" ja jäädä odottelemaan lisäohjeita. Olin kopissa varmaan noin kymmenisen minuuttia ja sitten minut ohjattiin peremmälle tutkimussaliin.

Minulle kerrottiin lyhyesti tutkimuksen vaiheet ja sain esittää pari kysymystä. Ensimmäiseksi sain tietää että tutkimus veisi noin 40 minuuttia, joka kyllä siinä putkilossa maatessa olisi aika lähellä maksimaalista sietokykyäni. Tämän jälkeen minulle laitettiin käteen kanyyli ja siitä virtasi varjoainetta suoniin kuvantamisen helpottamiseksi.

Sitten minut työnnettiin magneettikuvauskoneen putkeen ja sitä ennen sain korville kuulokkeet josta tulvi rokkia. Käteen annettiin laite jolla sai kutsuttua hoitajan jos pelotti.

Ennen kuin kuvaus alkoi pyysin että laitettaisiin vähän klassista musiikkia, sillä rokki tähän tilanteeseen kuulosti omiin korviin pikkaisen liian anarkistiselta ottaen huomioon että sydän takoi tuhatta ja sataa.

Työnnyin koneen sisässä olevaan putkeen ja tuijotin hetken katossa sijaitsevaa sinistä viivaa. Kieltämättä koin klaustrofobiaa muutaman hetken, mutta äkkiä suljin silmät ja ryhdyin kuuntelemaan musiikkia. Yritin torkahtaa ja pitää silmiäni kiinni kun masiina rupesi jyskyttämään ja meluamaan tasaisin väliajoin voimistuvin pulssein.

Kykenin välillä rentoutumaan ja pidin silmiä kiinni ja torkahtelin. Kykenin rauhoittumaan ja pysymään paikallani, vaikka välillä tuli nielaistuakin. Tämän nielaisemisen kanssa annettiin sellainen ohje ettei sitä kannattaisi tehdä, mutta se on taas kertaalleen helpommin sanottu kuin tehty ottaen huomioon että pitäisi olla nielaisematta kertaakaan noin 40 minuuttiin.

Lopulta tutkimus päättyi ja kone rullasi minut takaisin päivänvaloon. Minulta otettiin kanyyli pois ja ohjattiin pukeutumaan. Samalla sain vain tietää että kuvaukset olivat kuulemma onnistuneet hyvin ja että joku radiologi soittaisi tuloksista jossain vaiheessa pian.

Ymmärrän kyllä ihmisiä jotka ahdistuvat tuon koneen sisuksissa makaamisesta. Fiilis siellä sisällä on tosi ahdas ja varmasti pelottava, vaikka ilma kyllä virtaa ja valoa on.

Lopuksi sain vielä mukaani nuo kuvantamiset CD:lle. En kyllä tiedä mitä teen noilla kuvilla, mutta olen niiä tässä hiukan katsellutkin jo lävitse ymmärtämättä luonnollisesti niistä mitään.

Paljonko tämä touhu nyt sitten maksoi? Köyhdyin 600€ tästä hienosta kokemuksesta putkilossa ja samalla totesin että tämän jälkeen en enää kykene käymään yksityisellä lääkäriasemalla pitkään aikaan, vaan julkiselta on löydettävä sitten seuraavaksi apua taikka sitten ei.

Minulle luvattiin että joku soittaisi tuloksista huomenna. Saa nähdä nyt että oliko tämä tutkimus todella täysin tarpeeton ja hassasinko rahani turhaan niin kuin tuo lähetteen antanut kurkkulääkäri minulle manasi vai löytyykö nyt sitten sieltä jotain mullistavaa joka selittää kaiken.

Tänä yönä en nuku hyvin, mutta ehkä huomenna ainakin tällainen lääkärirumba saattaa olla menneen talven lomia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti