keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

28.1.2015

Syöpätautien erikoislääkärin vastaanoton jälkeen sain olla taas oireineni rauhassa jonkun aikaa.

Käväisin kuitenkin vielä tuossa samassa hammaslääkärissä hoidattamassa hampaisiin liittyviä juttuja ja siellä epäiltiin nyt että nämä kaikki "kivut" johtuisivat kuulemma purennastani ja siksipä otettiin sitten aiemman kerran normaalin hammasröntgenin lisäks helvetin kallis leukojen tomografiakuva.

Tomografiakuva ei kuulemma paljastanut mitään piiloutunutta tulehdusta missään hampaissa, vaikka viisaudenhampaissa reikiä olikin. Hammaslääkäri ei kuitenkaan uskonut että missään olisi mitään tulehdusta joka näitä oireita voisi aiheuttaa.

Kun tämä hammaslääketieteellinen reitti vastaukseen oli taas kertaalleen kuljettu loppuun, varasin ajan samaiseen yksityislääkärimestaan kuin aikaisemminkin. Tällä kertaa vaadin päästä edes joihinkin fyysisiin kokeisiin, kun aikaisemmat olivat lähinnä vain tunnustelleet ja väheksyneet.

Tällä kertaa kuvioihin osui "mitä laitetaan?"-tason lääkäri, joka määräsi perusverenkuvan sekä laskon. Epäilin myös tuolloin oireiden mahdolliseksi aiheuttajaksi kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten sekin näyte sitten päätettiin ottaa. Tämä lääkäri ei oikein osannut myöskään sanoa että mikä minua voisi edes etäisesti vaivata, mutta imusolmukkeiden johdosta hän kuitenkin osasi todeta ammattimaisesti että kyseessä oli "joku tulehdus".

Onneksi nyt kolmannella kerralla ruvettiin jopa ottamaan verikokeita. Kävin labrassa ja toivoin että vastauksia alkaisi edes vähän valumaan tänne, sillä olihan kyseessä kuitenkin edes jokin verikoe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti